Seitsemänkymppiset serkukset koolla

Niilo ja Severi Tammivuoren jälkeläisistä vuonna 2016 merkkivuottaan viettäneet (pikku)serkukset kokoontuivat 26.11. Tuula ja Runar Blomqvistin kotona Vantaalla. Tapaus ikuistettiin ryhmäkuvalla, jonka otti Matti Santajärvi.

Kuvassa oikealta seitsemänkymppiset Pirkko Santajärvi, Runar ja Tuula Blomqvist sekä Outi ja Juha Tammivuori. Kuvasta puuttuvat Irma Halkola ja Timo Tammivuori.

70-vuotiaat serkukset

Jouluinen tervehdys!

Joulu alkaa lähestyä ja lumista maisemaa on saatu ihailla.

Mieleen palaa hallituksemme suvun toiveiden mukaan elokuussa järjestämä suvun syntysijoille suunnattu Korpilahtipäivä, johon oman lisänsä toi Rauli-myrsky. Päivä sai myönteisen vastaanoton suvun jäseniltä. Päivään oli ilmoittautunut ennalta 33 jäsentä ja joitakin tuli mukaan ilman ennakkoilmoittautumista.

Myrskyisestä säästä huolimatta nousimme kirkonmäkeä Korpilahden vanhaan puukirkkoon. Matkalla sinne pysähdyimme kotiseuturunoilija Martti Korpilahden muistomerkillä, jossa kajautimme suvun paikallisen jäsenen Heikki Einosen johdolla Korpilahden sanoittaman Männikkömetsät ja rantojen raidat-kotiseutulaulun. Kirkossa saimme oppaan johdolla kuulla perusteellista selvitystä 1827 rakennetun kirkon historiasta. Kirkossa pidimme hiljaisen hetken sukumme vanhimpien kuoleman johdosta. Nämä kuolleet Aino Korpela, Heimo Vuori ja äitini Elma Kaijalainen olivat keskenään serkkuja ja oman sukupolvensa viimeisiä. Kirkon jälkeen kiertelimme hautausmaalla ja löysimme muun muassa isovanhempamme Ohelan talon isännän Robert Ekbergin ja tämän puolison Amalian hautakummut.

Sataman höyrygalleriassa tutustuimme keskisuomalaiseen taiteeseen ja käsitöihin. Moni ostikin muistoksi käsien taidetta. Päivä päättyi 50-vuotiaan Korpilahden teatterin ratkiriemukkaaseen Paljon onnea vaan- esitykseen, mikä toteutui sähkökatkosta huolimatta. Väliajalla joimmekin kahvin sijasta limonadia pullan kera. Harrastelijavoimin toteutettu näytelmä oli kesän hauskimpiin kesäteatteriesityksiin yltävä. Siinä näytteli loistavasti sukumme hallituksen jäsen Eeva-Liisa Saarman.

Joulunaika valmisteluineen ja juhlapyhineen on läheisten kanssa yhdessäolon ja muistelun aikaa. Minulle kesä herätti vahvoja tunteita: kesäkuussa tulin mummiksi, heinäkuussa vietimme nuorimman tyttäreni häitä ja elokuussa kuukautta vailla sata vuotta oleva äitini kuoli. Vielä viime jouluna Elma äitini vietti uudessa Jyväskylän kodissamme viikon kanssamme.

 

”Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mieleeni…”

Joululaulun siivittämänä toivotan kaikille

Hyvää joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2017

 

Jyväskylässä 15.11.2017

 

Riitta Kaijalainen-Vainikainen, Pj.

Ei tullut 100-vuotisjuhlaa vaan hautajaiset

elma_heino2Suolahtelainen Elma Siviä Kaijalainen (o.s. Syvänen, 13.9.1916 -5.8.2016) nukkui ikuiseen uneen Äänekosken sairaalassa. Me lapset jo olimme suunnitelleet äidillemme satavuotisjuhlaa, koska aiemminkin erilaisten tulehdusten tultua hoidettua Äänekosken sairaalassa hän oli aina palanut kotiin. Nyt äiti siirtyikin pariviikkoisen sairaalajakson jälkeen taivaan kotiin. Sairaalajaksolla tyttäret osallistuivat saattohoitoon ja läheisiä, lastenlapsia ja sukulaisia kävi jättämässä jäähyväiset. Lapset miehineen saattoivat äidin läpi Suolahden, pysähtyen kirkolla kuulemassa kuolin kelloja jatkaen kotitalojen kautta Suolahden kappeliin odottamaan 10.9 tapahtuvaa siunausta ja muistotilaisuutta.

Äiti sai loppuun asti asua omassa tutussa hänen miehensä liikkeenharjoittaja Aarne Kaijalaisen rakennuttamassa kodissaan viimeisinä vuosina kotisairaanhoidon ja lastensa avustamana. Elämää rajoittivat jatkuvasti heikentyvä kuulo- ja näkökyky sekä muisti- ja suolisto-ongelmat. Viimeiseen asti kotona äitimme söi itse ja joi kahvia käsi tutisematta. Erityisesti hän piti vanhimman tyttärensä kanssa saunomisesta talon alakerrassa. Hänen tapansa oli kesäisin oikeana aikana valmistaa talven saunavihdat. Viimeisinä elinkuukausinaankin hän käytti saunassa saunavihtaa nauttien sen tuoksusta.

Keskussairaalasta saadun keskustelunvahvistimen avulla hänen kanssaan pystyi kuulon kadottua keskustelemaan, muistelemaan ja laulamaan vanhoja virsiä ja kansakoululauluja, jotka hän osasi ulkoa. Valokuvat tutuista auttoivat muistia ja lisäsivät muisteluita. Näkökyvyn heikennettyä äiti sai joka vuosi isoja kuvakalentereita läheisistä ihmisistä.

Koko elämämme ajan äidille tärkeitä olivat omat sisarukset ja näiden jälkeläiset sekä Leppälahdessa oleva kotitalo Rusila. Viimeiseen asti hän kertasi sisarustensa nimiä. Vaikka kotitalo Rusila oli siirtynyt suvun ulkopuoliselle, niin käynnit kotitalossa onnistuivat ja olivat juhlaa.

Elma oli Rusilan Edlan (o.s. Ekberg) ja Kalle Syväsen pitkäikäisen kymmenlapsisen sisaruussarjan viimeinen ja pisimpään elänyt. Pari hänen sisartaan kuoli 95 ja veli 96 vuoden iässä. Paitsi omassa sisarussarjassa niin myös Elman suvussa on ollut pitkäikäisiä mm. tämän vuoden keväällä ja kesällä on kuollut hänen 94- ja 100-vuotiaat serkkunsa. Elman suku on ollut vahvasti edustettuna omassa Ekberg-Tammivuori sukuseurassa. Elma serkkuineen oli oman sukupolvensa viimeisiä sukuseurassa.

Elma-äitimme opetti meille lapsuudesta lähtien sukuyhteyksien merkityksen. Hän oli mukana aktiivisesti sisarustensa ja näiden jälkeläisten tapahtumissa. Hän onkin vanhempiensa ohella saattanut hautaan kaikki sisaruksensa ja näiden jälkeläisiä.

Elman vanhemmat olivat lähtöisin Korpilahdelta. Hänen äiti oli Ohelan talon tyttäriä ja isä torpparin poika. Alkuvaiheen jälkeen perhe muutti Jyväskylän maalaiskuntaan Oravisaareen, Aijasahon Rusilan torppaan, josta myöhemmin torpparilain nojalla muodostettiin itsenäinen tila. Koti oli omavarainen maa-, metsä- ja karjataloustila, jossa lapset varhain tottuivat monenlaiseen työhön.

Elman kertoman mukaan hän aloitti 8-vuotiaana,1920-luvulla Leppälahden kansakoulun. Koulumatka oli kuusi kilometriä kinttupolkua, joka taitettiin jalkaisin ja talvella hiihtämällä. Koululaiset osallistuivat koulun lämmitykseen ja siivoukseen. Opettaja asui koululla eikä koulun pihamaalle saanut liian aikaisin tulla. Siitä saattoi saada jälki-istuntoa. Näin kävi kerran Elmallekin ja hän illan pimennyttyä joutui jäämään opettajalle yöksi. Koti-ikävä haihtui, kun sai kuunnella oikeasta radiosta lastenradiota. Rippikoulun Elma kävi Jyväskylässä asuen Eino-veljensä luona. Ripille hän pääsi vasta valmistuneessa naisarkkitehdin suunnittelemassa Taulumäen kirkossa. Jotkut tahot epäilivät ennalta kirkon kestävyyttä rippitilaisuuden aikana.

Elma suoritti talous- ja karjanhoitokurssin ja lähti varhain elantoa hankkimaan ns. piikomalla Jyväskylässä ja lähialueilla. Elma oli pidetty työntekijä ahkeruutensa, moninaisen osaamisen ja työhön kuin työhön tarttumisen vuoksi.

1940-luvulla hän oli taloudenhoitajana Kuljetusliike Veljekset Kaijalaisella, jonka veljessarjan vanhimmasta, Aarnesta tuli vuonna 1944 puoliso. Tämä toimi yrittäjänä ja perusti Suolahden Sementtivalimon. Myöhemmin lasten kasvettua Elmakin työllistyi miehensä rakennuttamaan pienkerrostaloon perustettuun Taipale-Baariin eläkkeelle siirtymiseen asti. Yksityisyrittäjänä työpäivät olivat pitkiä (6.00-22.00) eikä vapaapäiviä ollut kuin jouluaatto ja pitkäperjantai ja tällöinkin palveltiin tupakkaa tarvitsevia asiakkaita. Työt tehtiin pääasiallisesti omin voimin ja perheen tyttäret auttoivat koulutyönsä ohella. Muiden artikkeleiden ohella baarissa oli myytävänä myös leivonnaisia, joista kuuluisia olivat äidin valmistamat munkkirinkilät, joita hän joka aamu paistoi. Alkuvuosina käytössä oli puuhella ja pihan perällä oleva kylmäkellari, josta kylmät juomat noudettiin. Myöhemmin tulivat työtä helpottamaan jääkaapit ja sähköhella. Oluen myyntioikeuden saamisen myötä asiakaskunta lisääntyi. Baarityön ohella hän vastasi kiinteistöyhtymä Kaijalaisen mm. siivous-, kunnossapitotöistä. Hänen taloudenhoidossa korostui itse tekeminen ja säästäväisyys. Perunat, sipulit ja vihannekset hän kasvatti itse ja marjat sekä sienet hän haki metsästä. Vielä 95-vuotiaana äiti leipoi hiivaleipiä, joista riitti lastenkin perheille. Lapsenlapset muistavat Elma-mummon verrattoman hyvän jauhelihakastikeen perunoitten kera.

Elman Aarne puoliso kuoli 1969 ja siitä asti hän on elänyt leskenä 47 vuotta, mitä hän itsekin välistä ihmetteli. Elämänsä ajan äiti oli aktiivinen harrastaja ja itsensä kehittäjä. Hän osallistui Martta ja srk:n kuorotoimintaan, yhteisvastuukeräyksiin ja työväenopiston harrastusryhmiin. Hänen 90-vuotispäiviä vietettiin Keski -Suomen Opistolla ja 95-vuotisjuhlaa kotosalla ja säännöllisesti on hänen nimi-, syntymä -ja äitienpäiviä vietetty läheisten ja harvenevan sukulaisporukan kanssa kotosalla. Olemme kiitollisia, kun saimme pitää äitimme näin pitkään.

Hyvää äitiä, anoppia, mummoa ja isomummoa jäivät kaipaamaan lapset ja lastenlapset perheineen ja lastenlasten viisi poikalasta, joista viimeinen syntyi kesäkuussa ja ehti jättää vanhempiensa kanssa jäähyväiset isomummolle.

 

Kirjoittaja: Riitta Kaijalainen

Kesäteatteria Korpilahdella 27.8. – ilmoittaudu mukaan nyt!

Tervetuloa mukaan kesäpäivään!

Kokoonnumme ensin Korpilahden satamaan 27.8. klo klo 15. Siitä lähdemme kävelemään sankarihautausmaan läpi kohti Korpilahden kaunista vuonna 1827 rakennettua kirkkoa. Kirkossa oppaanamme on Mari Putkonen, joka on seurakunnan työntekijä sekä Korpilahden teatterin aktiivijäsen ja tuottaja. Sateen sattuessa kirkkoon voi mennä satamasta myös autolla.

Kirkkokierroksen jälkeen tulemme samaa reittiä takaisin satamaan ja voimme piipahtaa Höyrygalleriassa tutustumassa keskisuomalaiseen taiteeseen ja käsityöhön. Siellä on esillä korpilahtelaisen kuvataiteilijan Pekka Suomäen teoksia sekä keramiikkataiteilijoiden Ulla Harjun ja Liisa Louhua-Pärnasen teoksia.

Sen jälkeen menemme Ravintola Satamakapteeniin. Siellä sukuseuran puheenjohtaja Riitta Kaijalainen-Vainikainen toivottaa kaikki tervetulleeksi. Satamakapteenista siirrymme Korpilahden Teatteriin, missä meidän pitää olla viimeistään 18.30 lunastamassa liput.

Korpilahden Teatteri on toiminut lähes 50 vuotta tuottaen korkeatasoista viihdettä laidasta laitaan. Reilut kymmenen vuotta se on toiminut idyllisessä Korpilahden sataman tiilirakennuksessa (piippurakennus), joka on myös aikoinaan toiminut sahana. Tänä kesänä on tuotannossa nauruhermoja kutkuttava farssi, Paljon onnea vaan. Se on Olli Tolan ja Pentti Järvisen käsikirjoittama ja maineikkaan Aleksander Anrian ohjaama takuuvarma ilopilleri. Teatteritilassa on nouseva katsomo, pehmeät penkit sekä ilmastointi, joten sadekaan ei haittaa esityksiä. Väliaikakahvit juodaan kahvila Viilahuoneessa..

Liput; aikuiset (myös eläkeläiset) 15 €, lapset, opiskelijat ja työttömät 10 €

Väliaikakahvi ja pulla 3,5 €

Maksa lippusi ja väliaikatarjoilusi etukäteen sukuseuran tilille; FI26 5721 1520 0546 31

Lämpimästi tervetuloa Korpilahdelle 27.8.2016!

Terveisin

Riitta Kaijalainen-Vainikainen ja Eeva-Liisa Saarman

Puheenjohtajan kesäinen tervehdys

Puheenjohtajan kesäinen terveyhdys

HYVÄT EKBERG-TAMMIVUOREN SUKUSEURAN JÄSENET

Olemme saaneet nauttia varhaisesta keväästä ja kesäisenlämpimistä päivistä. Joskin nyt Salomon-myrsky jyllää maassamme.

Muutokset maailmalla ja meillä Suomessa kuten mm. talousasiat, sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja pakoiskysymykset ovat meitä askarruttaneet ja lisänneet epätietoisuutta. Tuntuu, että muutokset ympärillämme ovat lisääntyneet ja nopeutuneet. Elämän muuttuessa ympärillämme yleensä suhteet läheisiin ja sukuun voimistuvat. Parhaimmillaan suku tarjoaa pysyvyyttä ja kiinnekohdan turvattomalta tuntuvassa maailmassa.

Vuosi on vierähtänyt viime kesän virallisesta sukukokouksesta, jossa mm. toivottiin välivuosiksi tapaamisia. Hallitus järjestää lauantaina 27.8.2016 jäsenille Korpilahtitapahtuman, joka käsittää kokoontumisen Satamakapteenissa tervetuliaismaljojen kera, tutustumisen Höyry Gallerian taidenäyttelyyn ja klo 19 Paljon onnea vaan-kesäteatteriesityksen. Tässä harrastajateatteriesityksessä näyttelee sukuseuran hallituksen jäsen Eeva-Liisa Saarman.

Toivotan sukuseuran jäsenille kesän suloisuutta!

Tavataan Korpilahdella, suvun syntypitäjässä!

Jyväskylässä 9.6.2016

Riitta Kaijalainen-Vainikainen

040-4127702

 

Elma ja Heino 100 vuotta

Kirjoittanut: Riitta Kaijalainen

Ekberg-Tammivuoren sukuseuran pitkäikäiset serkukset juhlivat tänä vuonna satavuotisyntymäpäiviä toinen Korpihovissa Korpilahdella ja toinen Suolahdessa kotonaan. Heimo Vuori täytti sata vuotta 19.3.2016 ja Elma Siviä Kaijalainen ( o.s. Syvänen) täyttää 13.9.2016, jos Luoja suo. Molemmat ovat syntyneet Venäjän vallan aikana ja saaneet kokea Suomen itsenäistymisen ja kohta sadan vuoden itsenäisyyden. Serkusten vanhemmat, Heimon isä Fritjof Vuori ja Elman äiti Edla Ekberg olivat sisaruksia Ohelan tilaa isännöineen Robert Ekbergin ja tämän puolison Amalian (o.s. Hagelin) 11-lapsisesta katraasta.

Kolme 100-vuotiasta samasta perheestä

Heimon isä Fritjof oli maanviljelijä ja isännöi Kankaanpääntaloa ja äidistä puhuttiin Kankaanpään Santrana (Aleksantra), jonka 100-vuotisjuhlia vietettiin 1986. Myös Heimon vanhempi veli Unto juhlisti 100-vuotistaipalettaan 2009 Nastolan srk-talolla. Molemmat veljekset ja näiden jälkipolvi on ollut aktiivisesti mukana sukuseuran tapahtumissa ja kokouksissa.

100-vuotiaat sisarukset

Kuvassa on Heimo Vuoren lapsuuden perhe: isä, Kankaanpään isäntä Fritjof Vuori, äiti Aleksantra, lapset vasemmalta Elsa, Airi, Heimo, Viljo ja Unto. Kuva on otettu Suutarin lapset -kirjasta.

 

Heimo Vuoresta oli keväällä juttu Korpilahti-lehdessä ja se on myös luettavissa sukuseuramme netti-sivulta. Heimo osallistui talvi- ja jatkosotiin. Hän toimi Taipaleella joukkueen varajohtajana. Heimo hankki kotitilan Tikkalan hoidon ohella elantoa mm. metsätöillä, turkistarhauksella, rehumestarina Keljon turkistehtaalla ja leipäautonkuljettajana. Hän avioitui sodan aikana Siirin ( o.s. Syrjäläisen, 1914-1960) kanssa ja liitosta syntyi tytär Kaarina. Siirin kuoltua hän avioitui uudelleen ja muutti vaimoineen yhdessä ensimmäisten joukossa Korpilahden Korpihoviin. Viimeiset vuodet Heimo on elänyt leskenä. Huimauksen vuoksi hän ei enää yksin ulkoile. Aika kuluu TV:tä katsellen, läheisiä tapailen ja vanhoja asioita kuten hevosta ja Neppari-koiraa muistellen.

 

Rusilan pitkäikäisen sisaruussarjan viimeinen

Elman äiti Edla (o.s. Ekberg, 1877-1951) avioitui korpilahtelaisen Kalle Syväsen (1869-1962) kanssa ja alkuvaiheen jälkeen he asettautuivat Leppälahden Oravisaareen, Aijasahon torppaan, josta myöhemmin muodostettiin itsenäinen tila, Rusila. Perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista kaikki lukuun ottamatta vanhinta ja nuorinta ovat eläneet pitkän elämän mm. kolme on saavuttanut yli 95-vuoden iän. Lasten isä Kalle Syvänen eli yli 93-vuotiaaksi. Elma, joka on kahdeksas kymmenestä lapsesta on jo nyt elänyt pisimpään. Lasten koti Rusila oli maa-metsä- ja karjataloustila, jossa lapset tottuivat monenlaiseen työhön.

Elma kävi Leppälahden kansakoulun ja myöhemmin talous- ja karjanhoitokoulun ja lähti varhain elantoa hankkimaan ns. piikomalla. 1940-luvulla hän oli taloudenhoitajana Kuljetusliike Veljekset Kaijalaisella, jonka veljessarjan vanhimmasta Aarnesta tuli hänen puoliso, joka toimi yrittäjänä ja perusti Suolahden Sementtivalimon. Myöhemmin Elmakin työllistyi miehensä rakennuttamaan pienkerrostaloon perustettuun Taipale-Baariin eläkkeelle siirtymiseen asti.

Elman puoliso kuoli 1969 ja sen jälkeen hän on elänyt leskenä. Hän itsekin on ihmetellyt onko Aarnen kuolemasta jo 47 vuotta, ja tokaissut ”olisi pitänyt ottaa uusi ukko, mutta nyt se on liian myöhäistä”.

Eläkevuosinaan Elma on ollut aktiivinen tekijä ja osallistuja. Hän pitkään on toiminut taloyhtiö Kaijalaisen taloudenhoitajana, kunnossapitäjänä ja siivoojana sekä välillä autellut lapsiaan. Hän aktiivisesti osallistui Martta-, srk:n kuorotoimintaan ja yhteisvastuunkeräyksiin sekä työväenopiston harrastusryhmiin. Hänen 90-vuotisjuhlia vietettiin Keski-Suomen Opistolla ja 95-vuotisjuhlaa kotosalla ja edelleenkin on nimipäivä- ja syntymäpäiviä vietetty kotona läheisten ja harvenevan sukulaisporukan kanssa.

Viime vuosina hänen kuntonsa on heikentynyt ja vaikeuttanut arjessa selviämistä. Erityisesti Altzheimarin tauti, suoliston toimintaongelmat, heikko kuulo- ja näkökyky hankaloittavat elämää. Välillä Elma on ollut Äänekosken sairaalassa erilaisten tulehdusten vuoksi, mutta aina on vielä kotiin palattu. Hän asuu edelleen kodissaan kotihoidon ja lastensa avustuksella. Itsenäinen ruokailu ja liikkuminen onnistuu tuettuna. Ruokailussa hän käyttää ruokailuvälineitä eikä käsi vapise, vaan kahvi ja juoma pysyvät kupissaan. Hän käy mielellään kotisaunassa tyttärensä avustuksella ottaen löylyä ja käyttäen vastaa. Keskussairaalasta hankitulla kommunikaattorilla voi hänen kanssaan jutella ja laulella hänelle tuttuja kansakoululauluja ja virsiä.

Elmasta on ollut jutut Tammenlehvässä hänen täytettyään 90 vuotta ja 95 vuotta. Hän on osallistunut sukuseuran tilaisuuksiin paria viimeistä lukuun ottamatta. Hänen kolme lastaan jälkeläisineen on myös mukana sukuseurassa.

Elma_Heino

Äitienpäivän aamua Elman kotona Suolahdessa 2015.

 

 

Paavo Tammivuoren (1904-93) nuottijäämistö tutkittu

Paavo Tammivuoren nuotisto koostuu erillisistä yksin- ja kuorolaulujen nuoteista, pianonuoteista sekä kootuista nuottikirjoista. Mukana on lisäksi käsinkirjoitettuja nuotteja.

Paavo Tammivuoren nuottijäämistö on kertynyt hänen musiikkiharrastuksistaan aina 1920-luvulta alkaen. Musiikin aiheet heijastavat ajan henkeä ja hänen opinto-ja harrastusmaailmaansa. Hän valmistui kansakouluopettajaksi Jyväskylän seminaarista v. 1926, jossa hän toimi seminaarin soittokunnan johtajana 1926-26. Myöhemmin hän on suorittanut myös laulunopettajan ja musiikkiupseerin tutkinnon. Siirryttyään v. 1927 Äyräpäähän kansakoulunopettajaksi hän toimi myös Ylä-Vuoksen keskikoulun laulunopettajana. 1930-luvulla musiikkiharrastus on liittynyt vahvasti myös maanpuolustustyöhön, johon liittyen hän toimi Suojelukunnan soittokunnan ja kuoron johtajana.

Vuonna 1937 Paavo Tammivuori muutti Lappeenrantaan, jossa hän toimi johtajaopettajana Armilan, Lönnrotin ja Taikinamäen kansakouluissa aina eläkkeelle jäämiseen asti v.1968. Näinä vuosina hän hoiti sivutoimisena myös Lappeenrannan Lyseon laulunopettajan virkaa. Lappeenrannan vuosiin liittyy monipuolista musiikillista harrastustoimintaa opettajakuoroista konserttiarvosteluihin paikallislehdissä.

Paavo Tammivuoren nuottijäämistön on koonnut ja luetteloinut emeritusprofessori Reijo Pajamo (s.1938 Sortavala). Hän on valmistunut kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista sekä kanttori-urkuriksi ja musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemiasta, väitellyt Filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa v. 1976 Suomen koulujen laulunopetusta käsittelevällä tutkimuksellaan. Reijo Pajamo on työskennellyt kirkkomuusikkona Helsingin seurakuntayhtymässä, musiikkitieteen professorina Jyväskylän yliopistossa, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston johtajana ja kirkkomusiikin professorina.

Mikäli olet kiinnostunut nuottijäämistöstä, ota yhteyttä Juha Tammivuoreen (etunimi . sukunimi [at] Kolumbus.fi)

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys

Kesäkuinen sukuseuran kokous keskisuomalaisissa maisemissa on takanapäin ja nyt lumen myötä talvikin on jo tullut myös tänne Keski-Suomeen. Tuossa kokouksessa tulin valituksi sukuseuramme puheenjohtajaksi. Useita vuosia olen ollut sukuseuran hallitusjäsenenä. Seuraan siis sukuseuran alkuajoilta useita vuosia ansiokkaasti luotsanneen Pertti Tammivuoren ja hänen jälkeensä työtä jatkaneen Sirpa Kuikan jalanjälkiä.

Äitini suku liittyy vahvasti Ekberg-Tammivuori- sukuun. Elma-äitini (s.1916) on Edla Ekbergin ja Kalle Syväsen kymmenestä jälkeläisestä ainoa elossa oleva ja on jo nyt elänyt pitkäikäisistä lapsista pisimpään ja hän täyttää ensi syksynä 100 vuotta. Edla Ekberg, mummoni (1887-1951) oli Ohelan talon tyttäriä Korpilahdelta. Tuntui sykähdyttävältä kun elokuussa luin Jyväskylän seurakunnan “Henki & Elämä- lehteä (n:ro 11), jossa käsiteltiin Korpilahden Tikkalassa olevaa Ohelan tilaa isännöivää nuorta pariskuntaa, joka elää lypsykarjanhoidolla.

Kiinnostukseni sukuani ja sukujuuria kohtaan on ikääntymisen myötä lisääntynyt. Onpa jossain vaiheessa tullut käytyä sukututkimuskurssillakin. Lisäsykäyksen sukujeni tutkimusta kohtaan antoi työvuosinani hankkimani kolmevuotinen perheterapiakoulutus ja perheterapian käyttö perheiden kanssa tehtävässä työssä. Työvälineenä käyttämäni perhekartta/sukupuu antaa kuvan suvun jatkumisesta useiden sukupolvien ajalta. Erityisesti minua on kiinnostanut sukupuissa erilaiset tarinat suvun jäsenistä ja yhtäläisyydet fyysisissä ja psyykkisissä piirteissä sekä elämänratkaisuissa ja -tapahtumissa. Myös erilaiset lasten kasvatustavat ja monet arkiset toiminnat näyttävät siirtyvän sukupolvelta toiselle. Mielestäni sukupuun kautta voi saada ymmärtämystä niin omiin kuin läheisten vahvuuksiin sekä vaikeuksiin. Sukuaan tutkimalla voi löytää mitä ihmeellisempiä selviytymiskertomuksia ja toimintamalleja. Onkin sanottu, että tuntemalla oman sukuperintönsä ja sen tarinat, voi oppia paremmin ymmärtämään itseään ja läheisiään.

Rohkaisenkin suvun jäseniä tutkiskelemaan sukuaan. Sukupuun rakentamisen voi aloittaa nykyperheestä ja siitä edetä taaksepäin. Erityisen hyvä apuvälineenä tähän työskentelyyn on sukumme oma kirja “Suutarin lapset”( 2006). Erilaiset henkilötarinat lisäävät myös lasten kiinnostusta sukuaan kohtaan. Olen huomannut kuinka myös lapsilla on tarve tietää, mistä heidän vanhempansa ovat lähtöisin ja mitenkä entisaikaan elettiin. Mielestäni sukutietouden siirtäminen jälkipolville on meidän perustehtäviä.

Sukuseuratyö on vapaaehtoista ja palkatonta. Hallitusta pyörittävät aktiiviset ihmiset. Hallituksen jäsenet mielellään ottavat vastaan ideoita ja käytännön apuja sekä auttavat sukuseuralaisia erilaisissa sukuun liittyvissä asioissa. Sukuseuralla on vapaaehtoinen

jäsenmaksu: 10,00€/vuosi tai 30,00€/3 vuotta (seuran tili: FI26 5721 1520 0546 31). Jäsenmaksutuotoilla hoidamme mm. nettisivujen ylläpitoon ja postitukseen liittyviä menoja. Myös sukumme kirja “Suutarin lapset “ tarvitsee päivitystä ja siinä mielessä hallituksen jäsenet ottavat tietoja vastaan.

Kesän 2015 sukukokouksessa saimme hyviä ideoita toiminnallemme jatkossa. Siellä toivottiin yhteisten tapaamisten merkeissä mm. sukuristeilyä, kulttuuritapahtumia, hautakierroksia ja vuosittaisia tapaamisia. Ensi kesäksi hallitus on suunnittelemassa suvun jäsenille suvun syntypitäjään Korpilahdelle mm. kesäteatterissa käymistä. Siitä tulee lähempänä tarkempaa tietoa Ekberg-Tammivuori.fi- nettisivujen ja mahdollisesti kirjallisen materiaalin kautta. Nämä nettisivut on uudistettu, joten käypä niitä tutkailemassa.

Seuraava varsinainen sukukokous on vuonna 2018, mutta sitä ennen voimme tavata jo ensi kesänä Korpilahdella.

 

Hyvää alkavaa vuotta 2016!

Tapaamisiin ja mukavia hetkiä sukututkimuksen parissa.

 

Jyväskylässä 15.1.2016

Riitta Kaijainen-Vainikainen